Päävalikko  Omin musa  Muut bändit   Keikat   Uutiset   Kuvia   Levyt   mp3   "Esikuvat"   Historia   Yhteys   CV   Linkit   Vieraskirja


Imre Szabó       
      
Ihailemani musiikin toteuttajat – Imren top 10-?? (ks. myös Historia-osio)

HUOM! Ovat aakkos-, eivät lempparijärjestyksessä.
Varsinaisia esikuvia nämä eivät ole mutta ovat

kaikki vaikuttaneet/vaikuttavat todella suuresti soittooni,
musiikintekemiseeni ja musiikillisiin asenteisiini.

On varmasti olemassa muitakin vaikuttajia, jotka ovat vain
sattuneet jäämään
vähemmälle kuulemiselle tai jopa
kokonaan pois tietoisesta kokemusmaailmasta.



 Basistit

¤ Stanley Clarke
Tämä
 mm. Return to Forever -yhtyeessä vahvasti vaikuttanut pioneeri opasti
aikanaan (70-luvulla) sähköbasson soiton uudelle,
monipuolisuuden aikakaudelle,
vaikka herran tapa soittaa onkin nykyvalossa hieman sohlaavaa.


¤ Gail Ann Dorsey
Selkeyden mestari kuullostamatta silti missään määrin tylsältä tai hengettömältä.

Lisäksi tämä 
mm. David Bowien bändissä soittava nainen on loistava laulaja.

¤ John Giblin
Hyökkäävän bassonsoiton mestareita
Pastoriuksen linjoilla. Aina ei tiedä, onko nauhaton vai kontra.
Tämä basisti tiedettäneen parhaiten yhtyeestä Brand X, jossa mm. Phil Collins soitti rumpuja.

¤ Mark King
 Level 42 -yhtyeen keulahahmo, persoonallisen peukkuvätkytyksen Kuningas (!).
Eikä kukaan voi pystyä laulaamaan
samaan aikaan moisia juttuja soittaessaan!

¤ Geddy Lee
Tunnistettavuus, aika hurja soundi ja rohkeus vetää, kuten huvittaa muodostavat
puhuttelevan
kokonaisuuden tämän Rush -yhtyeen basisti-laulajan tyylissä.

¤ Paul McCartney
Opetti etenkin
 The Beatlesin tuotannon kautta monille, että basso on melodia-
ja orkesterisoitin, jonka päätehtävä on
palvella sävellyksiä täydellisesti.

¤ Pino Palladino
Nauhattoman basson mestarivonguttajia aina aikansa soundilla.
Erikoinen
”kuminen” meininki, jota kuulee  mm. Paul Youngin levytyksissä.

¤ Jaco Pastorius
Loi nauhattoman basson soiton kriteerit ja hyvä niin.
Eittämätön mestari
laulattamaan nauhatonta bassoa.
Tunnetaan sähköbasson kuninkaana mutta myös
mm. Weather Report -yhtyeestä.

¤ Pekka Pohjola
Jämäkkää otetta, rauhallisia sooloja ja basso palvelee aina sävellystä.


¤ Mike Porcaro
Toton basistin melodiataju, melodinen soittaminen, orkesterisoittamisen ajoitus ja
yhteensoittaminen ovat 80-luvun vastine sille, mitä Paul McCartney teki aiemmin.
Yhtäläistä näiden herrojen välillä on myös se, että kummankin
soitosta saa suoria vaikutteita huomaamattaan.

¤ Tal Wilkenfeld
Ei noin nuorena saa osata soittaa noin hyvin, noin
musikaalisesti ihan mitä vaan tyyliä ja vahvalla käsialalla!
Mistä näitä neroja tulee...?!?!?! Joka tapauksessa he näköjään päätyvät
mm. Jeff Beckin Herbie ja Hancock
in yhteistyökumppaneiksi!

¤
Mainittakoon myös
Jack Bruce, Cream -yhtyeen rauhallisen mutta vahvan bassonsoiton taitaja
John Entwistle
, The Whon rohkea ja omintakeinen metallisella soundilla "länkyttäjä"
Glen Matlock, Sex Pistolsin soundin olennainen mutta varjoon jäänyt tekijä
Victor Wooten, uudemman polven teknikoinnin ja tunnelmoinnin mestari


Bändit/artistit
(Kriteerinä se, että lähes koko tuotanto miellyttää.)

¤ The Beatles
Nerojen valmistamaa materiaalia hillitön määrä ja vain muutama
kökkö seassa eli eittämättä ylittämätön bändi
koko rock-historiassa.

¤ Genesis

Juuriprogen tunnelmat ja toteutustavat aidoimmillaan,
myöhemmin laadukkaaseen poppiin yhdistettynä.


¤ Hassisen Kone

Uskallusta olla perinteinen ja hullu sekä
konservatiivinen ja omintakeinen samaan aikaan.


¤ Nik Kershaw

Täysin väärään kategoriaan lokeroitu nero, jonka
kappaleisiin ei kyllästy. Tällaista on hyvä (kasari)musa.


¤ Level 42
Brittifunk-popin mielipiteet jakava sävellyksellinen,
soitannollinen ja sovituksellinen lahjakkuusrypäs.


¤ The Police

Kaikki, mitä rock-bändi voi ja mitä sen tarvitsee olla.


¤ Queen

Komeita teoksia ja tyylien sumeilematonta sekoittelua hienolla otteella.


¤ Rush

Niin omintakeinen, että on rokin, progen ja popin
yhdistelyllään edukseen erikoinen jopa omassa genressään.


¤ Steely Dan

Omalaatuista fiilisten vaihtelua, suurta taituruutta ja tyylitajua
sekä tinkimätöntä tuottamista. Lisäksi
yltiötaitavaa kapinaa;
ärsyttää niin wannabee-kapinallisia, itsetarkoituksellisia
"marinaalidiggareita" ja rock-ihmisiä kuin
niitäkin, jotka
haluaisivat olla suuria persoonia ja/tai hyviä soittajia.
Suurin osa ei tiedä, mitä mieltä olla tästä bändistä!


¤ Toto

Suomessa paljon parjattukin virtuoosiyhteenliittymä;
kyseessä on niin hiton kova ja monitunnelmainen bändi,
että
arvostelussa on pakko olla kyse joko kateellisten panettelusta
tai kyvyttömyydestä ymmästää sävellyksellistä pop-musiikkia.


¤ Weather Report

Tunnelmien syvyys ja omaperäisyys aivan omaa luokkaansa
laitetaan bändi mihin genreen tahansa
 - paitsi laulettuun musiikkiin.


¤
Ei unohdeta näitäkään nimiä:

Dead Kennedys - USA-punkin legenda.
Deep Purple - Aitoa heavya.
Earth Wind & Fire - Sitä, mitä discomusiikin tulisi olla.
Michael Jackson - Soul-popin nero.
Röyksopp - Electro-ilottelua ja oivalluksia.
Sex Pistols - Imua!
Van Halen - Heavypohjaista musiikkia voi tehdä omallakin tyylillä.
Yes - Progen huippuja.

- kaikki oman alueensa pioneereja ja eittämättömiä persoonallisuuksia!



Kitaristit

¤ Jeff Beck
Ei näin voi kukaan pystyä soittamaan! Täysin omaa luokkaansa kaikilta
osin tunnelmasta persoonallisuuden
kautta omintakeiseen tekniikkaan.

¤ Billy Gibbons

Amerikan etelän kitarasoundia ei kukaan komenna näin omintakeisesti ja komeasti.

Soundimaailma ZZ Topissa hivelee ja riipii (positiivisessa mielessä) korvaa samanaikaisesti.

¤ David Gilmour

Blues valjastettuna aivan muuhun musiikkiin. "Another Brick In The Wall"
-kappaleen kitarasoolo
jaksaa aina tuottaa hillittömät kiksit.

¤ Albert Järvinen
Maailman parhaita rock-kitaristeja; taitava, tunnistettava ja vahva soundi.

¤ Mark Knopfler

Dire Straits -yhtyeen keulahahmona loi aikanaan Fender Stratocasterin soitolle uuden
standardin
, jota kukaan ei tosin ole täysin uskaltanut tai kehdannut liikaa apinoida.

¤ Peter Lerche

Kotimaisen kitarismin eittämätöntä pioneerihenkeä kitaransoiton joka osa-alueella.


¤ Ilkka Liettyä

Omintakeisuuden ja käsialan suhteen parasta kitaransoittoa ikinä.
Tunnistan aina, missä tahansa, enkä
tulisi toimeen ilman.

¤ Steve Lukather
Niitä harvoja yliprosessoidulla soundilla soittajia, joita jaksaa
kuunnella - johtunee musikaalisuuden
suuresta määrästä.

¤ 
Brian May
Tämä Queenin kitaristi jakaa mielipiteitä soittajien keskuudessa mutta
mielestäni tästä ei särökitarasoundin tarvitse
parantua! Eikä sävelkulkujen!
Soinnissa on
soittolehdykkävalinnasta johtuva, mahtavan kuuloinen tahkeus.

¤ 
Mike Oldfield
Uskallusta ja omintakeisuutta täynnä. Kun tämä äijä tuo kitaraosuutensa esille,
hän esittää ne selkeästi
tärkeänä elementtinä sävellyksessä ja aivan syystä.
Vibrato saa tosin usein koomisia piirteitä mutta toisaalta se on osa
herran omaa soundia.

¤ 
Mike Stern
Blues, jazz ja rock fuusioituvat hienosti ja mahtavalla
tatsilla, joskaan soundimailma ei niin miellytä.


¤ Jari Tuomainen

Taipuminen mihin meininkiin tahansa oman käsialan häviämättä saa
arvostukseni aina. Ja soundin
soittamista ei moni osaa näin hyvin!

¤ Eddie Van Halen

Ainoa alkuperäinen ja oikea raskaahkon tiluttelutyylin luoja. Soittaa aina biisiin
sopivat jutut täysin
tunnistettavalla käsialalla, johon ei kumma kyllä helposti kyllästy.

¤ 
Jari Yliaho
Jotkut vain osaavat soittaa bluesia sielukkaasti eivätkä välttämättä tarvita edes

"aitoa" blues-soundia.
Tämä Juice Leskinen Slamin ja Siberian kitaristi osaa!


Kosketinsoittajat

¤ Ray Charles
Tällä herralla sävyjen laajuus, taidon määrä ja bonuksena soolokitaran imitointi
olivat
omintakeisuuden juhlaa, josta voi onneksi nauttia monilta tallenteilta.

¤ Jan Hammer

Kukaan muu ei osaa soittaa näin hyvin särökitaraa ilman kitaraa.


¤ Kenny Kirkland

Tämän
 mm. Stingin bändissä soittaneen edesmenneen virtuoosin soolo saattoi
olla 10 min pitkä eikä silti alkanut
toistaa itseään, koska ideat eivät loppuneet.

¤ Mike Lindup

Näin sovitetaan ja koristellaan koskettimilla… ja välillä määrätään.

Tämä mies
oli Level 42:n täysin korvaamaton kosketinsoittaja.

¤ John Lord
Käsittämätön meininki, tyylitaju ja taituruus!
Hammond B3 on rock! Deep Purplessa ja muutenkin!

¤ Tapio Niemelä

Miten on mahdollista soittaa joka kerta hyvinkin eri lailla, aina tunnistettavalla
tyylillä ja silti olla hävittämättä kappaleen
tunnistettavuutta, luoda hillitön
hyväntuulisuus jatkuvasti vittuilemalla ja aina yllättää virtuositeetilla?!
Siten, että
on Tapio Niemelä!

¤ Arto Piispanen
Todiste siitä, että sekopäinen soitto voi olla täysjärkistä ja siitä,
että tyylitajuinen, taitava ja
umpimusikaalinen soittaja saa
jazz-otteen sopimaan mihin vain.
Suomen Thelonius Monk.

¤ Pekka Tyni

Huumori musiikissa ei välttämättä ole pelleilyä.
Ja sointujen käsittelynsä
ei aina naurata, vaan usein
itkettää liikutuksesta, 
mm.Pekka Pohjolan teoksissa!

¤ Stevie Wonder

Groove!


¤ Joe Zawinul
Kehen tahansa verrattuna uskomattoman erilainen tapa käsitellä melodioita

ja soinnutusta ("Eihän näin voi tehdä...!!!") olematta silti teennäinen.
Weather Report oli tämän jo edesmenneen mestarin tunnetuin bändi.


Laulajat

¤ Jon Andersson
Yes
-yhtyeen solistin käheä, korkeallakin sävykkäänä pysyvä ääni painii äänenkorkeuden suhteen

ihan omassa sarjassaan, johon moni ei kykene edes yrittämään ja soundi on tunnistettavuutensakin takia lähellä sydäntä.

¤ 
David Bowie
Sävyjen määrään eivät numerot riitä ja näköjään voi laulaa nuotin vierestä, eikä haittaa mitään,
paremmalta vaan kuullostaa.

¤ 
Ray Charles
Tämän herran keikka Valkeat yöt 2001 Oulussa toi uuden kunnioituksen ja ihailun kohteen;

toistaiseksi en ole kuullut ketään muuta, jonka sanomana jo ilmaisussa ”Aw...!” on hillitön groove!

¤ 
Phil Collins
Äänen sävy ja fraseeraus vain on jotenkin aina miellyttänyt eikä tämä herra taida juuri vierestä laulella.


¤ 
Donald Fagen
Kauhean kuuloinen laulaminen voi kuulostaa todella hyvältä.

¤ Tom Jones
Ukolla on ääntä vaikka muille jakaa (tosin voisi jakaa sitä toisenlaisella materiaalilla...!).


¤ Pave Maijanen

Miehenkin pitää saada laulaa kauniisti ja kuulaasti. Pekka Maijanen edustaa sitä maamme

valitettavan pientä vähemmistöä, joka örinän, naukumisen tai ylitukitsemisen sijaan oikeasti LAULAA.
En koskaan
lakkaa hämmästelemästä lauluosuuksiensa voimaa, kauneutta, energiaa ja musikaalisuutta.

¤
Anne Mattila
Suomessa erittäin menestynyt
mutta "työhönsä reilusti ylikoulutettu" eli äänen tumma ja pehmeä sävy
ja taidolliset rahkeet riittäisivät vaivatta muuhunkin, kuin siihen, mitä tämä neiti työkseen tekee.

¤ 
Freddie Mercury
Tällä 
Queenin keulahahmolla taitoa paljon, soundia enemmän ja tunnistettavuutta eniten.
Eihän soundinsa kovin paksu
ollut mutta ei kaikilla tarvitsekaan olla.

¤ 
Christy Moore
Pehmeän laulusoundin mestari. Irlantilaisen popmusiikin parissa
aivan vastaavaa ei ole... eikä oikein
kai muissakaan tyyleissä.

¤ 
Elvis Presley
Rock-laulamisen ensimmäinen todellinen tekijä; hänen aikanaan otettiin kertaottoja, eikä ukolla kovin
montaa huonon kuuloista ole…!

¤ 
Sani (Saija Aartela)
Toinen mielestäni väärässä genressä vaikuttava ilmiömäinen maailmanluokan
monisävyinen naislaulaja,
jonka
soolouralle olisi suonut menestystä. Aikakone nyt toki menestyi hyvin kotimaassaan, mutta...

¤ 
Sting
The Policen keulahahmo osoitti, että korkealtakin voi laulaa miehekkäästi.

Näitäkään ei voi olla mainitsematta, vetävät niin taitavasti ja sielukkaasti:
Paul Anka
Jarkko Eve
Peter Gabriel

Lady Gaga

Michael Jackson

Kristian Meurman

Steven Tyler (Aerosmith)
Joseph Williams (mm. Toto)


Multi-instrumentalistit:
(Listan lyhyys johtuu tietämättömyydestä... Sori!)

¤ Mark King
Ei-itsetarkoituksellista virtuositeettia monenlaisissa jutuissa.

¤ 
Lenny Kravitz
Yhden miehen rock-bändi!


¤ Markus Lahtinen
Lukuisa määrä soittimia taittuu lukuisaan määrään tyylejä taitavasti ja omintakeisesti.


¤ Prince
Soulahtavuus toimii ilmeisesti myös pelkän moniraiturin ja äänittäjän avulla.

¤ Teijo Tikkanen
Vaikuttaa taustapiruna monissa kotimaisissa tuotoksissa. Kyseessä yksi näitä raivostuttavan
multilahjakkaita suomalaismuusikoita, joista en valitettavasti tunne kuin pari
– tai oikeastaan onneksi en, tulisi
paha alemmuuskompleksi! :-)

¤ Stevie Wonder
Groovaa soittimella kuin soittimella! Yksin sovittamisen mestari.


Rumpalit

¤ Phil Collins
Turha virtuositeetti hiiteen, näin kompataan ja persoonallisesti.

Tämä kolistaja tunnetaan yhteyksistä Genesis, Brand X ja Phil Collns.

¤ Stewart Copeland
Omintakeisuus, innovatiivisuus, groove, rock, proge ja jazz olivat samoissa pöntöissä tällä  The Policen rumpalilla.

¤ Steve Gadd
Nykyaikaisen rumpaloinnin isä, jolta taittuu ihan kaikki groovaten. Hämmästyn aina.


¤ Phil Gould
Perkussionistin tapa soittaa settiä; hyvin erilainen lähestymistapa sekä vinkeä groove enemmän kuin riittävällä taidolla.
Level 42 jäi herran kansainvälisesti tunnetuimmaksi yhtyeeksi.

¤ Mikko Kaakkuriniemi
Ainakin mitä funk-tyyppiseen grooveen tulee, aika harvan kannattaa lähteä viivalle tämän
kaverin kanssa eikä taida hänellä sormi mennä suuhun oikein missään tyylilajissa.

¤ Pete Parkkonen
Zen Cafén soundin ja toimivuuden ehdoton kulmakivi, jota ilman ko. bändi ei olisi mielestäni juuri mitään.
Peten groove on täysin omanlaisensa ja tietynlainen minimalismi käsittämättömän toimivaa. Pääsis mun bändiin!


¤ Ian Paice (Deep Purple)
Sääli, ettei heavyä rummuteta enää näin letkeällä groovella ja teknsiikan osalta perinteisellä "ei-matematiikkaa" -ajattelulla.

¤ Simon Phillips
Rauhallisesti mutta silti voimalla ja svengillä. Mahtava ammattimies, joka on
huippuluokan sessiorumpali
ja Toto -yhtyeen viimeisimmän kokoonpanon jäsen.

¤ Jeff Porcaro
Tämän
Toto -yhtyeen edesmenneen rumpalin svengi oli aivan omaa luokkaansa, minkä vuoksi sitä on hieman vaikea kuvailla.

¤ Aku Syrjä

Eppu Normaalin  rumpali on omaleimaisuuden mestari eikä tekniikassakaan tunnu olleen puutteita pariinkymmeneen vuoteen.
Herralla tuntuu myös olevan sanottavaa rummuston keinoin, mitä ei hirveän monista 80-luvun suomirock-
rumpaleista voi sanoa.

¤ Kille Tenkula

Näin viedään rumpujen soitto uusiin ulottuvuuksiin; kaikki asiat tunnelmasta tekniikkaan
toimiva
omintakeisuuden kuuluessa aina, kun pitää… eli lähes aina!

¤ Alex Van Halen

Hullunjykevänpopinkevyen komppisoiton mestari, ehkä ainoa laatuaan. Sitä paitsi vetää aika hyvin
kuuroksi mieheksi...!

¤
Koska suosikkirumpaleita on niin paljon, laitetaan tähän vielä nimet
Ginger Baker (Cream)
Bernard Purdie
Vinnie Colaiuta

Manu Katché (tarkkuuden vaje tosin tökkii hieman)
Keith Moon (The Who)
Neil Peart (Rush)
kaikki taitavia ja/tai omintakeisia, energisiä ja/tai vahvoja ja saattaisin ottaa bändiinkin - ne, jotka ovat vielä hengissä! :-)


Sanoittajat
(Anteeksi listan lyhyys, en ole kovin tekstiorientoitunut kuulija - tai sitten olen vain ronkeli...)

¤ Ismo Alanko
Tämän herran teksteissä on aina miellyttänyt lähinnä sen osoittaminen, että aina ei tarvitse sanoa
mitään järkevää ja silti teksti voi toimia hyvin. Paikoin myös hyviä oivalluksia kansamme mentaliteetista ja tunnnelmista
taitavalla ja omintakeisella tyylillä. Joskus toki menee teennäiseksi mutta niin meillä kaikilla...!

¤ Nik Kershaw
Nerokkailla oivalluksilla sävytetty taito käsitellä asiaa kuin asiaa positiivisen sarkastisesti, jos tarve niin vaatii.

¤ Juice Leskinen
Paikoin itsetarkoituksellisen nokkelaa mutta silti toimivaa sanasäiläilyä.

¤ Tapio Niemelä
Käsittämätön taito sanoa tyylillä, kauniilla kielellä ja huumorilla asiat lyhyesti ilman että mikään sanomasta jää epäselväksi.


¤ Paleface (Karri Miettinen)
Ihana todiste siitä, ettei suomalainen tekstitystaide ole sentään kaikilla muuttunut valjuksi.
Tämän räppäri-muusikon kielelliset aivoitukset ovat kaiken lisäksi asettaneet kriteerit
aivan uudelle, huomattavasti kaikkia aiempia vuosikymmeniä korkeammalle tasolle.

¤ Sting
Vakavatkaan kannanotot eivät kuullosta paasaamiselta.

¤ Gösta Sundqvist
Ärsyttävää, paikoin jopa suorastaan raivostuttavaa sarkastista ja kriittistä ilmaisua,
jonka nerous
on eittämätöntä, vaikka tahallinen naiivius joskus suorastaan käy hermoille.

¤ Hannu "Tuomari" Nurmio
Valtavia sanallisia visioita, tarinoita ja oivalluksia rauhallisesti esitettynä.
Siihen ei moni pysty - juuri täälä tavalla ei kukaan muu.



Säveltäjät
(Klassisen musiikin säveltäjät ovat oma lukunsa, ei heistä tässä.)

¤ Nik Kershaw
Täysin väärään kategoriaan lokeroitu musikaalisia, hykerryttäviä ja häkellyttäviä teoksia luonut nero.

¤ John Lennon
On säveltänyt jokusen klassikon... The Beatlesin “fiilis”, joka toimi hulluudella. Melodiatajulleen
vetää vertoja vain bändikollegansa Paul McCartney. Lennonin soolotuotanto ei tosin oikein koskaan iskenyt...

¤ Ilkka Liettyä
Kaikki kohdallaan: harmoniat, melodiat, rytmiikka ja omaperäisyys, uusi ja vanha sopusoinnussa.

¤ Paul McCartney
On säveltänyt jokusen klassikon... The Beatlesin “järki”, joka toimi tunteella. Melodiatajulleen
vetää vertoja vain bändikollegansa John Lennon. Maccan soolotuotannossakin on paljon helmiä.

¤ Pekka Pohjola
Tunnelmien, sointujen, melodioiden ja bassolinjojen yhdistelmät vievät jalat alta joka kerta.

¤ Sting
Lievän yliannoksen jälkeen (90-luvun lopulla) löysin tämän oivaltajan yksinkertaisiin perusasioihin perustuvat
nerokkaat hengentuotteet uudestaan. "Taidemusiikin" ja popin yhdistäminen sujuu korviahivelevän hienosti.

¤ Anssi Tikanmäki
Kurinalaista mutta tunnelmantäyteistä musiikkia huumorilla ja suomalaisuudella puhuttelee.

¤ Steve Vai
Erilaisten tunnelmien hillitön sekoittelu omalla leimalla on aina niin mukavaa.

¤ Joe Zawinul
Kehen tahansa verrattuna uskomattoman erilainen tapa käsitellä melodian ja sointumaailman
luomista olematta silti teennäinen. Lisäksi tunnelmat ovat mestarillisia ja aivan toiselta planeetalta.

Tämän jo edesmenneen herran tunnetuin bändi lienee Weather Report.


Tuottajat

¤ Benny Andersson & Björn Ulvaeus
Nämä svedut osasivat tuottaa omat, pääosin melko keskinkertaiset
ja höntit ABBA-sävellyksensä juhlavasti,
hauskasti, tyylikkäästi ja kaiken lisäksi – kuten kaikki tiedämme – myyvästi. Aikansa
huipputuottamista.

¤ Koko ns. Bristol-soundi eli ko. kaupungin Trip Hop –kuviot
(en tiedä tarkkaan, ketkä ovat tuottajat);
Moloko, Massive Attack, Outcast (hyvin valikoidusti) ym.
Kyseessä oli (käsittääkseni 90-luvun puolenvälin jälkeen syntynyt)
niin uudenlainen
lähestymistapa perinteiseen rock-tuottamiseen verrattuna, että heikompia hirvitti ja hyvä niin,
koska
vihdoin löydettiin uusi suunta; johan sitä rokin rytkettä ja popin poksahtelua on vedetty!

¤ Rauli Eskolin
Groovaava, musikaalinen, nokkela, aivoja ja sielua stimuloiva ja humoristinenkin
sekä tunnistettava
tyyli, joka tuottaa lähes poikkeuksetta hyviä fiiliksiä.

¤ Trevor Horn
Teknologialla liioittelun mestari ja muukin toimii kuin tauti.

¤ Pave Maijanen
Eittämätön pioneeri Suomessa; ennen tämän herran tuottamia Dingon levyjä maassamme ei
oikeasti edes tiedetty, mitä tuottaminen on. Eikä vakuuttavuutta vähennä se,
että on tuottanut
Wigwamin ja Hurriganesin levyjä.

¤ Ilkka Liettyä

Miksi häntä omassa musiikissani käyttäisin, jos ei tällä listalla olisi! Mestari niin monessa...!


¤ George Martin
Viides Beatle! Moni klassikko olisi saattanut jäädä tekemättä ilman tätä herraa, joka hyödynsi
aikansa teknologian paremmin, kuin mitä se oli mahdollista.

¤ Hugh Padham
Lukuisia 80-luvun merkkiteoksia Briteissä. Yhteinen tekijä niillä on hyvä soundi ja vahva tunnelma.

¤ Steely Danin tuottajat
Tämän bändin levyt ovat kaikki niin hyvin tuotettuja, että on pakko diggailla - keitä ko. tuottajat sitten ovatkin!

¤ Frank Zappa
Omien sävellystensä hulluutta ei kukaan muu olisi voinut tuottaa (näin hienosti).


Kappaleet ja albumit

¤ Nämä listat olisivat niin vaikeita laatia, etten viitsi ruveta edes yrittämään! Päättele edellisten listojen perusteella! :-)


t. Imre


Takaisin päävalikkoon tästä!