| historia
/ takaisin pääsivulle
MUUT PROJEKTIT
Lisäksi Imre toimii free lance -pohjalta monenlaisissa kuvioissa, mm. On The Rock Maya´s Jamin housebandin riveissä aina ehtiessään sekä studiosessioissa ja keikkatuurauksissa erilaisissa bändeissä ja projekteissa.
AIEMMAT BÄNDIT (Suluissa olevat vuosiluvut merkkaavat aikaa, jonka Imre oli bändissä.) The Prats (1978-80) : Pikkupoikien ensiaskeleet populäärimusiikin ihmeelliseen maailmaan. Jaguars (1979-80) : Imren bändeistä ensimmäinen cover-materiaalia soittanut bändi. Lauluosuudet hoidettiin vielä kuoropoikasopraanojen äänillä. Iloiset Soittoniekat (1980-82) : Kolmen yläasteelaisen klopin muodostama kellaribändi, jolla oli käsittämättömän laaja covereiden tyylisuuntarepertuaari ja suuri määrä nuoruutta. Ido-59 (1980-82) : Ajan hengen mukainen punk-trio, vilpittömästi. Urchins (1981-82) : Ensi kosketus siihen, mistä pop-musiikissa on ´ oikeasti ª kysymys; nyt jopa demottiin treenejä ja oltiin tekemässä suuria asioita…! Imren bändeistä ensimmäinen studiossa käynyt. (Kuuntele mp-3) Real Puncture (1981-82) : Erilaisia elementtejä vaihtelevalla menestyksellä yhdistellyt ruotsinkielis-suomenkielinen Karjaan seudulla toiminut lukiolais-sekstetti kokeilemassa rajojaan niin omissa kuin coverkappaleissakin. Onnellinen Nuoruus (1982-84) : Angstinen Uusi Aalto —tyylinen suomirock-bändi, josta olisi ehkä voinut tulla vaikka mitä. Kappaleet olivat hyviä ja bändi riittävän hyvä, puuttui vain oikeanlainen PR-toiminta (lue: edes jonkinlainen PR-toiminta). Käpykaarti (1982) : Ei niin vakava yritys pitää yllä punk-aatetta, joka oli jäämässä uusien jalkoihin. Maggie Rag (1982-83) : ZAP-yhtyeen californiankielinen, aikaisempi versio. ZAP (1983-84) : Amerikan länsirannikon tyylistä ammentanut suomenkielinen kvartetti, joka toimi hyvin mutta etuiskuja ja jazzahtavia sointuja oli suomalaisen yleisön makuun ehkä muutama liikaa. (Ks.levytykset ja kuvagalleria, kuuntele mp-3) Kuuma Satsi (1984-87) : Ajan hengen mukaan Suomirokkia soittanut kitarabändi mutta sen verran suuren proge-annoksen kera, että pojilta itseltäänkin meni lopulta sormi suuhun linjan suhteen. Bändillä oli aika hyvä paikallinen menestys 80-luvulla Hämeenlinnan seudulla. (Ks.kuvagalleria, kuuntele mp-3) Desolation Row (1987-88) : Rockrockbändi (ei ole kirjoitusvirhe) neuvosto-Suomesta voimakkaalla pääkaupunkiseudun asenteella. Tuloksena lyhyt ura, johon kuului jokunen hapuilevahko keikka tyylin mukaisissa mestoissa (mm.Lepakko 1987). Kutina (1988-90) : Yksi tärkeimmistä bändeistä Imren nykyisen musiikin linjan muokkautumista ajatellen. Todellisen onnistumisen esteeksi muodostui se, että joukko muisti musiikin olevan haudanvakavan asian! (Kuuntele mp-3) Pekka Tiilikainen & Patakunkku (1988-89) : Rautalankaperinteestä ammentanut hyvä Topi Sorsakoski & Agents —valokopio, joka soitti ko.tyylin mukaista materiaalia lähinnä tanssilavoilla. Laulaja P.Tiilikainen toimii nykyään Beatmakers-yhtyeen kanssa. Arto Lehtola Quartet (1988-90) : Rock-jazz-fuusio —ryhmä, joka saavutti kaiken sen, minkä tällainen bändi voi Suomessa saavuttaa lyhyen uransa aikana eli ei juuri mitään mutta bändiä tuli ikävä sen hajottua. (Ks.kuvagalleria, kuuntele mp-3) Like No Other (1989-93) : Alkuaan nimellä Afrojupina kulkenut 6-10 —henkinen karibialaisen solistin vetämä sillisalaatti, jolla ei ollut mitään tekemistä afromusiikin kanssa; linjana oli selkeä funk-pop-reggae-jokumuu. Oikein hyvä bändi mutta lopullinen rypistys puuttui. (Ks.kuvagalleria, kuuntele mp-3) Kolmas Tulossa (1992-93) : Tämä bändi on selkeimmin Imren nykyisen tyylin edelläkävijä. Elämäntilanteet veivät jäsenet melko pian eri suuntiin; pituudeltaan huiman vuoden mittaisen uran mahtava huipentuma oli yksi keikka. (Ks.kuvagalleria) Naked Flame (1992) : Laadukasta "meillä on kivaa" -poppia, jonka sävellyspuolesta vastasi yltiölahjakas hämeenlinnalainen piisintekijä-muusikko Sami Salminen . Bändin laulusolisti Saija Aartela saavutti 90-luvulla huippumenestyksen Suomen discopop -genressä ja vaikuttaa nykyään soolouralla yhtenä maamme ykkösartisteista. Sunday Dream (1993) : Hyvin rock-henkinen bändi, joka ammensi olemassaolonsa kyseisen tyylilajin mentaliteetista mutta johtuen jäsenten poikkeavuudesta ko.genressä, homma ei ottanut sitä tuulta alleen, mikä alkujaan oli mielessä. Afro Nokoko (1994-97) : Surullisenkuuluisan ghanalais-suomalaisen George Kingsin mestaroima afro-reggaeryhmä, joka keikkaili erilaisissa paikoissa herättäen yleisössä mystiikansekaista kunnioitusta tyyliin: "Kyllä niillä vaan on rytmi veressä, perkele!". Bändi toimi aina vuoteen 2002, jolloin Kings siirtyi muihin kuvioihin...! Bändin jäsenistö vaihtui vuosien varrella useasti. Ann Bell Fell (1999) : Valitettavan nopeasti pimentoon jääneen, kansainvälisetkin vaatimukset saavuttaneen tanssipop-kaksikon livekokoonpano soitti muutaman satunnaisen keikan toisen pitkäsoiton proomotion yhteydessä. Levyillä käytettyjen konesovitusten lisänä Pete Lapintien ja Illusion Raken livenä soittamat koskettimet, Tike Salon soittama rumpusetti ja Imren soittama basso toivat poljentoon hienon, orgaanisen vivahteen mutta vaitettavasti homma hyytyi rahoituksen puutteeseen ko. tyylilajin ollessa jo menossa pois muodista. Jäi japanit käymättä...! Mad:am (1994-97) : Tällä ihan hyvällä mutta levottomalta kuulostavalla bändillä oli tarkoitus yhdistää pop, rock ja groove ja tehdä se hienosti. Yhdistäminen onnistui. Lyriikan filosofinen ote oli todella vahva; mm. Take me to your paradise, Morning down in Hell ja Use me! —nimiset kappaleet panevat miettimään! (Kuuntele mp-3) The Lost Underpants Of Paradise (1994-99) : Kummallinen yhdistelmä rockia, funkia, folkia, poppia ja jotain muuta, mukana aimo annos (ajoittain) kyseenalaista huumoria. Bändin sielu Phil Carr on oma lukunsa. (ks.Muut projektit: duo Carr & Szabó, ks.levytykset) The Scallywags (1995-2000) : ShenaniganS —yhtyettä edeltänyt irlantimusiikkibändi, joka muistettaneen parhaiten omintakeisesta toiminnastaan livetilanteissa; otetaan Riverdance, heitetään se pois ja tehdään jotain muuta! Tämänkin bändin moottori oli Phil Carr. (Ks.kuvagalleria) Mörky Bone (1996-98) : Sataprosenttisesti show-bändi, jonka ohjelmisto rakentui rock-klassikoista ja meininki runsaasta panimotuotteiden kulutuksesta. Jäsenistä mainittakoon kitaristi Heavy Hiltunen, joka soittaa nykyään bassoa Lullacry —yhtyeessä. (Ks.kuvagalleria)
Trallallei (2003-2005) : Voltti -yhtyeen jäsenten toinen bändi, joka esitti suomalaisia kansanlauluja sekä samaan palettiin sopivia omia kappaleita akustisten kitaroiden, mandoliinin, kontrabasson ja kolmen laulun alkuvoimalla. Vanhat tutut kappaleet oli sovitettu hieman popmusiikki-orientoituneesti mutta akustisuus poisti liiallisen rock -tunnelman. Kappaleista oli myös sähköversioita, joissa oli mm. reggae-vaikutteita. Trallallei on siis käytännössä hajonnut mutta saattaa esiintyä joskus erityistilanteissa. VOLTTI (2000-2006) : Tämä rock -trio soitti Suomirock-klassikoita 80 ja 90- luvulta sekä rock- ja soul- klassikoita eri aikakausilta. Imre soitti bändin aktiivivaiheessa rumpuja ajoittain samalla laulaen ja alkuperäisen kokoonpanon hajottua tilanteen mukaan milloin mitäkin instrumenttia edelleen ajoittain samalla laulaen. Voltti keikkaili vuosina 2000-2004 n.50 keikan vuosivauhtia viihdeorkesterien tyyliin pubeissa, häissä ja yksityistilaisuuksissa asiaankuuluvalla mentaaliteetilla saaden lähes aina positiivista palautetta. Bändin olemassaolon loppupuolella otteeksi vakiintui huomattavasti rauhallisempi keikkatahti; viimeisenä vuonna 2006 keikkoja oli kolme...! |
